Valokuvaus

Kiinnostukseni valokuvausta kohtaan on viime aikoina lisääntynyt kasvavassa määrässä. En osaa valokuvata, se täytyy tunnustaa ensimmäiseksi. Koen kuitenkin jossain määrin omaavani jonkinlaista kuvaussilmää, vaikka sitäkin täytyy harjoittaa vielä ja paljon. Koska itselläni oleva kuvausvälineistö on laadultaan onneton (vanha pokkari jota en laajasti osaa käyttää sekä HTC Desire puhelimen kamera), niin kuvieni laatu on sen mukaista. Olen kuitenkin kuluneen vuoden ja bloggaamisen myötä oppinut keskittymään kuvien ottamiseen paljon alkutaivalta paremmin.
Picture+021.jpg

Picture+023.jpg
Olen päättänyt aloittaa tiiviimmän kuvausharjoittelun ihan vain katsomalla ympäristöäni ja harjaannuttamalla kuvaussilmääni. Se on jännittävä juttu, miten nopeasti sitä alkaa näkemään kuvaamiselle potentiaalisia kohteita ja miten herkästi näkee kuvattavaa siellä, missä aiemmin ei ole nähnyt.
Picture+042.jpg

Picture+045.jpg
Pyrin toistaiseksi siis taitojen puuttuessa keskittymään hetkiin, yksityiskohtiin, tunnelmiin ja sen semmoiseen mitä voi harjoitella ilman sitä taitoakin. Hahmottamistakin kun voi ja kannattaakin harjoittaa.

Picture+049.jpg
Olen pohtinyt myös osallistumista jonkinlaiselle valokuvauskurssille. En vain ole vielä päättänyt, kannattaisiko se toteuttaa jo ”hetkikohta” vai vasta sitten, kun olen saanut hankittua kunnon kameran. Olen pohdiskellut kouluttautumista muutoinkin ja ainakin yksi mielessä käynyt opiskeluvaihtoehto pitäisi sisällään myös valokuvauksen harjoittelua.
Picture+0280.jpg
Kuvat lapsuus- ja nuoruusmaisemistani

Jos taltioimani hetket, tunnelmat ja yksityiskohdat kiinnostavat olette tervetulleita omalle sivustolleni Facebookiin. Alla linkki:
https://www.facebook.com/photographsbyis

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *