Keratosis pilaris

Talirauhasten sarveistapit eli keratosis pilaris tarkoittaa pieniä sarveistappeja talirauhasten tiehyiden suulla.”

Kyse on suhteellisen yleisestä vaivasta, jolle moni ”sairastava” ei edes tiedä nimeä. Itse törmäsin tähän nimeen eräässä blogissa viime yönä ja PAM! homma läsähti suoraan kasvoille. Vaiva, josta olen kärsinyt teini-iästä asti, sai yhtäkkiä nimen.

Keratosis pilarista on useimmin olkavarsien ulkosivuissa. Seuraavaksi yleisin se on reisissä, sitten pakaroissa. Iho alkaa karheutua joka toisella keratosis pilaris -potilaalla ensimmäisellä vuosikymmenellä, kolmasosalla toisella vuosikymmenellä, lopuilla vasta kolmannella vuosikymmenellä. Iho muuttuu punakirjavaksi ja riivinrautamaiseksi. Kutinaa ei ole. Joskus talirauhaset tulehtuvat ja sarveistapit muuttuvat pieniksi märkäpäiksi. Oireet lieventyvät kesäaikaan. Varhain alkaneessa keratosis pilariksessa ihon karheus alkaa vähentyä murrosiän jälkeen ja muutokset saattavat hävitä keski-iän loppuun mennessä.”

duodecimterveyskirjasto.jpg
Kuva: Duodecim Terveyskirjasto

Itse olen teini-iästä asti kärsinyt tästä nimenomaan olkavarsien ulkosivuissa. Jotkut ovat joskus kysyneetkin, että mikä ihottuma mulla on käsissä. Tosi kiva kesäsin esimerkiksi pitää lyhythihaisia paitoja, kun käsivarret ovat kaiken kirjavat. Muutama vuosi sitten ihotautilääkäri sanoi, ettei asialle voi tehdä mitään, sillä kyse on ihotyypistä. Joten ”Accept and get over it!”, ihanaa!

Muutaman vuoden aikana ”ihotyyppi” on alkanut levitä ja nykyään sitä on reisissä (aina ollut hieman) ja nyt myös säärissä. Oon yrittänyt rasvailla ihoa parhaani mukaan, mutta usein sekin jää tekemättä, kun mitään edistystä ei tapahdu. Vähiten iho punoittaa juuri herättyäni ja eniten suihkun jälkeen. Viime aikoina olen yrittänyt säntillisemmin kosteuttaa sääriäni. Lähdin testaamaan apteekista saatavaa Ceridal-öljyä sääriin, ihan testatakseni onko siitä apua.

picture+560.jpg

Luulen, että öljystä on ollut hieman apua. Ainakin punoitusta tuntuisi olevan vähemmän kuin ennen. Nyt kuitenkin viime yönä googletin keratosis pilarista oikein antaumuksella ja kirjasin ylös erilaisia vinkkejä, millä muut samasta vaivasta ovat yrittäneet helpottaa tilannettaan. Niinpä tilasin itselleni kokeeksi ACOn Calmuril-emulsiovoiteen (apteekkituotteet.fi). Sillä lähden testailemaan sitten seuraavaksi.

Calmuril_m.jpg

Calmurilia käytetään ihon sarveiskerroksen liiallisen paksuuntumisen hoitoon (iktyoosi ja hyperkeratoosi). Calmurilin korkea karbamidipitoisuus tehostaa ihon kesimistä, eli sillä on keratolyyttinen vaikutus.”

Lieneeköhän kasvoihini tämän vuoden aikana tulleet näpyt myös tuota samaa vaivaa… jotenkin kyllä koen oireiden täsmäävän:

Keratosis pilarista voi olla myös poskissa punoittavassa ihossa korvien edessä ja joskus kulmakaarissa.”

Tuosta hoidosta tosiaan vielä sen verran, että keratosis pilarikseen ei parannusta ole. Kyseessä tosiaankin on ihotyyppi, joka on vielä perinnöllinen. Vaivaa voi yrittää helpottaa erilaisilla keinoilla, niistä kaikkein käytetyin on ihon rasvaaminen ureaa sisältävillä voiteilla. Urea eli toiselta nimeltään karbamid pehmentää sarveistappeja ja ohentaa orvaskettä. Vaikutus tosin ei ole pysyvä, rasvausta saa siis usein jatkaa ikuisuuksiin… tai siihen asti kun/jos keratosis pilaris häviää. Vanhuksilla sitä kun ei juurikaan tavata… vanhuutta odotellessa?! 😉 Hoitona voidaan käyttää myös laseria, mutta sitä hoitomenetelmää en itse ole vielä ehtinyt tutkailemaan. Oletettavasti aika kallis paukku, varsinkin, jos hoidettava ihoalue on suuri kuten minulla.

Keratosis pilaris ei siis ole mikään varsinainen sairaus vaan pikemminkin ihotyyppi, aivan kuten ihotautilääkärikin minulle totesi. Kyse ei siis ole mistään vaarallisesta, mutta taatusti hyvin hankalasta vaivasta noin henkiseltä kantilta katsottuna. Moni häpeää riemunkirjavia käsivarsiaan, reisiään, pakaroitaan. Jotkut pahimmillaan välttävät julkisia paikkoja häpeissään ja minäkin olen ihoani hävennyt jo vuosikausia. Nyt vielä enemmän, kun vaiva on laajentunut muuallekin kuin käsivarsiin. Itse en ole suostunut alistumaan vielä vaan olen päättäväisesti kävellyt kesällä sääret paljaana ja yrittänyt olla ajattelematta asiaa.

Tajusin tosiaan viime yönä, että todella moni kärsii keratosis pilariksesta vaikka siitä ei puhuta. Yllättävää myöskin, miten moni ei oikeasti tiedä mistä on kyse, kun käsivarret näyttävät kirjavilta ja tulehtuneilta karvatupeistaan. Nyt vaan googlettamaan ja kokeilemaan apinan raivolla erilaisia hoitokeinoja.

Tsemppiä ihan jokaiselle, joka tästä kärsii ja peukut pystyyn, että löytyy jokin keino, millä punaisuutta ja näppyjen määrää voisi edes vähentää. <3
Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *