Herttaisin ihminen päällä maan…

…tai ainakin minun elämässäni. Kyseessä on äärimmäisen hyvä ystäväni. Rinnassani on tällä hetkellä möykky eikä mikään kiva möykky. En vain jotenkin pysty käsittämään aina tätä elämän raadollisuutta. Miksi ihmiset ovat ilkeitä, ajattelemattomia eivätkä mieti, mitä suustansa päästävät?

P**kaa tuntuu kaatuvan tämän ystävän niskaan jatkuvalla syötöllä. Vieraat ihmiset arvostelevat persoonallisuutta, tekemisiä ja sanomisia. Mitä ne ihmiset tietävät tästä ystävästä? Tietävätkö he, että tämä ihminen on valmis hakemaan vaikka kuun taivaalta auttaakseen muita ihmisiä, jotka apua tarvitsevat? Tietävätkö he, miten hyvä äiti hän on? Hän halaa, hoitaa, hellii ja kasvattaa lastaan hyvin… 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemänä päivänä viikossa. Ei lomaa, ei vapaata. Siihen päälle kotityöt, muut työt ja vielä riittää energiaa omalle rakkaalle kumppanille, sukulaisille, ystäville. Ja itselle tietenkin välillä.

Minulle tämä ystävä on aarre. Niin paljon hän on hyväkseni tehnyt. Ollut antelias kaikin tavoin. Auttanut, opastanut, kuunnellut ja listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Itsestäni tuntuu, kuin olisin välillä peukalot keskellä kämmentä, mitä tulee hänen auttamiseensa. Haluaisin nostaa hänen harteiltaan velvollisuuksia ja murheita, mutta se on vaikeaa. On asioita, joita en pysty hänen puolestaan tekemään. Kuuntelen sujuvasti huolet ja murheet, mutta tunnen, etten voi enempää auttaa. Kuinka paha olo itselleen tulee, kun rakkaalla ystävällä on paha mieli. Tässä tilanteessa toivoisi, että edes ne tuntemattomat ihmiset menisivät hiukan itseensä ja miettisivät, onko aivan pakko suoltaa suustaan ulos kaikki, mikä vähän ärsyttää. Tämä maailma on täynnä ilkeitä, kateellisia ja typeriä ihmisiä, se on totta. Mutta MIKSI pitää keskittää kaikki ärsytyksen aiheuttamat energiat siihen, että saa olla tuhottoman ilkeä täysin tuntemattomalle ihmiselle. Saako tuntematonta ihmistä muka hyökyttää miten tahtoo? Pistää kiukuksi!!!

Ystäväni rakkaani, olen tukenasi ja autan kaikessa missä voin. <3