Snow Fairy

Vielä hieman kosmetiikkaa Lushilta
5701-snow_fairy_group_1110_82a.jpg
Kuva: Lush

 Tämä on kuulema joulunajan hittituote, joka usein viedään käsistä. Pakkohan tätä oli puteli hankkia kokeiluun. Ihan vähän ehkä ahmasin ja tilasin oikein iiiiison putelin. En oikein tiedä mitä ajattelin. 😀 Olen reippaan kuukauden Snow Fairya käyttänyt ja pullossa on ainetta jäljellä vielä ihan mielettömästi. Pakko venyttää sesonkia nyt sitten, jotta saan sen kulumaan. Ahneella on…. you know?! 😉

Snow Fairy on siis suihkusaippua, joka sopii niin vartalolle kuin hiuksillekin. Tuoksu on varsin makea, sanoisinko jopa ällömakea. Ihan ensimmäiseksi tuoksutellessani mieleeni tuli nestemäinen penisilliini. Se hirveä vaaleanpunainen litku, mitä lapsena oli nieltävä. Päätin olla tuoksun perusteella tuomitsematta, sillä olin kuullut, että Lushin tuotteille kannattaa antaa mahdollisuus vielä ensikokeilun jälkeen… että ominaisuudet saattavat tulla paremmin esille ajan kanssa, tuoksut saattavat olla täysin erilaisia iholla kuin nenään tuoksutellessa jne.

Vieläkin nenääni tulvahtelee silloin tällöin penisilliinin haju, mutta ei niin voimakkaasti tai sitten olen vain tottunut. Tosin kukaan muu ”fairya” haistanut tuttuni ei ole kuvaillut tuoksua penisilliinimäiseksi. Tuoksu ei ole niin voimakas iholla pesytymisen jälkeen ja hiuksiinkin tuoksu jää hyvin kevyesti. En pese Snow Fairylla hiuksiani, mutta olen pari kertaa kokeillut, ihan vain saadakseni jonkinlaisen mielikuvan saippuasta.

Snow Fairy on mielestäni ihan kiva, mutta ei kovin ihmeellinen. Oli virhe hankkia iso pullo, pieni olisi riittänyt oikein hyvin luomaan suihkuhetkiin joulutunnelmaa ja pullon olisi ehkä kenties saanut jotenkin käytettyä loppuun. Nyt sitä on aivan liian paljon vielä käytettävänä ja saan kyllä lotrata urakalla saadakseni sen loppumaan. Ja tuskinpa avattuna säilyy ensi jouluun? :/ Jatkossa en varmaan kyllä tätä osta, ei sytyttänyt minua juurikaan. Ei huono, mutta ei järisyttävän hyväkään, siinä tuomioni Lushin Snow Fairylle. 🙂

Onko lukijoista kukaan kokeillut tätä?

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *