Karppaus

Olen yli puoli vuotta yrittänyt karpata, pääasiassa siinä epäonnistuen. Nyt useampia viikkoja olen karpannut noin pääpiirteittäin. Herkkuja olen silloin tällöin itselleni suonut enkä ole juurikaan laihtunut, pari kiloa vain. Jotain teen väärin ja en jaksaisi uskoa, että syynä olisi herkuttelu. Jaa miksi ei? No niin siis olen saattanut tiukastikin pysyä ruodussa eikä esimerkiksi viikossa tai kahdessa silti ole tapahtunut muutosta aiempaan. Ja kaveri, joka karppasi neljä päivää laihtui heti 1,5 kg. Toistaiseksi vahvin epäily syystä etten laihdu on epäsäännöllinen ruokailu. En syö säännöllisesti enkä tarpeeksi usein. Silloinhan kroppa menee helposti säästöliekille ja yrittää viimeiseen asti pitää kiinni rasvoista. Mietin myös, voisiko maito olla syypää. Juon useampia kuppeja kahvia päivässä ja pidän siitä että kahvissa on suht’ reilusti maitoa (tai kermaa). Nyt yritän parhaani tarkkailla syömisiäni. Pari viikkoa sitten pidin ruokapäiväkirjaa viikon ajan, mutta koska en vielä ole ehtinyt kirjata syömisiä Ruokakulmaan, jotta näkisin missä menee pieleen. En yritä alakarppausta eli en tavoittele ketoosia. Joskus aiemmin söin hiilareita päivässä 40-70g ja nyt uskoisin liikkuvani aika lailla samoissa lukemissa. Proteiinia pitäisi tulla vähintään gramma per painokilo, mielellään puolitoista grammaa. Rasvaa pitäisi sitten tulla jo hieman enemmän kuin proteiinia.
Painonhallinta on elämässäni sisustuksen ja muiden ihanien muutostuulien ohella yksi tärkeimmistä asioista ja kuten arjessanikin, niin se näkyy jollain tapaa varmasti myös täällä. Laitan tänne varmaan kuvia ruoista, joita syön yms. sekä sitten tietysti hehkutan tänne, jos/kun paino putoaa.
Aamulla join kotosalla kolme kupillista kahvia. Kupit ovat House-sarjan 3dl:n vetoisia kuppeja, hyvin samantyyppisiä muotoilultaan kuin Arabian Teema-sarja. Kaksi kupillista join lorauksella kuohukermaa ja kolmannen kevytmaidolla.
IMAG2197.jpg
Puolenpäivän aikaan join äitini ja kaverini kanssa kahvikupposen Robertsilla, tietenkin kermalla
IMAG2243.jpg
Myöhemmin iltapäivällä kurkkua, raejuustoa ja broilerisuikale”kastiketta”
Iltapäivä-/alkuilta kahvia join kolme kupillista kevytmaidolla sekä tummaa suklaata kolme palaa (16g). Illemmalla söin vielä iltapalaksi kaksi siivua Karppinen -leipää Oivariinilla ja 17% Goudalla. Kaupassa ei eilen ollut tavallista Goudaa, joten piti tyytyä tuohon ”kevytversioon”. Illan kruunasin vielä kahdella lasillisella (à 3dl) Rainbown light colaa.
Itse en ruoan osalta ole tyytyväinen tähän päivään. En tiedä onko tyytymättömyyteen ihan oikeasti syytä vai tuntuuko minusta vain siltä. Mitäs mieltä ootte?

9 kommenttia “Karppaus

1. Mun mielestä päivän ateriat olivat melko hyvät. Iltapala leivän olisin korvannut esim jogurtilla tai "karppileivällä" (joka sisältää kaikkea muuta kuin leipää, esim salaatinlehti jonka päällä kinkkua, juustoa, tomaatti- sekä kurkkusiivuja.) Muistithan juoda vettä vähintään sen 2 litraa, näillä helteillä melkein 3 litraa olisi suositus jotta aineenvaihdunta pysyy käynnissä ja nesteet eivät jämähdä kroppaan. Jos vaan maistuu niin kokeile kokonainen viikko ilman MITÄÄN VILJATUOTTEITA! Sillä pitäisi tulla tuloksia vauhdikkaastikin. Tiedän erään laihduttajan joka noudatti vuoro viikoin kokonaan viljatonta ja vähän viljaa sisältävää dieettiä. Sai tuloksia ja oppi syömään terveellisesti ensimmäistä kertaa elämänsä aikana.
Kyllä se siitä, täällä ainakin yksi tsemppari mukana!

-Miia-

2. Öö tuota siis mähän söin iltapalaksi karppileipää? 🙂 Mutta joo, tuon tein siksi, kun mun alkuperäinen suunnitelma ei toteutunut, kun en ollut aiemmin ehtinyt kauppaan. Piti iltapalaksi syödä turkkilaista jogkurttia, marjoja ja loraus kermaa.

Kiitti tsempistä! 🙂

3. ihanaa, löysin eilen sivusi, kiva juttu, karppaaminen ja sisustaminen ovat minullekin tärkeitä juttuja perheen ohella, nyt koluan sivusi oikein huolella, itse olen karppaamalla pudottanut painoa huikeasti 6 vuotta sitten, sitten lopetin homman ja painoa tuli tuplasti lisää, nyt en meinaa saada hommaa enää puremaan, eli painoa onkin tullut lisää (kulunut 3 viikkoa) aiemmin pyrin ketoosiin, mutta se ei sopinut minulle, toivottavasti saisin painon hallintaan näillä Sinun nikseilläsi, kiitos ja kivaa kevään odotusta!

4. Täytyy tosiaan myöntää, että karppaus on jäänyt. Yritän eteenpäin ennemmin hht- eli hiilihydraattitietoisella ruokavaliolla. Olen yhdistänyt ruokavaliooni Go Fat Go -haasteestakin tuttuja osia. Jos karppaus ei meinaa sinulla tehota, kokeile tuota Jutta Gustavsbergin Go FAt Go -haasteen ruokavaliota?

Ostin itselleni joululahjaksi Karpin ABC -kirjan. Uskon, että siitä on apua ja hyötyä vaikka minua ei enää karppaajaksi voikaan kutsua. Kaapistani ei edelleenkään löydy riisiä tai pastaa, ainoastaan kaurahiutaleita, joista teen päivittäin puuroa. Olen kyllä miettinyt, jos ostaisin esimerkiksi proteiinipastaa ja täysjyväriisiä ja söisin niitä päivässä max sen 40g (raakapaino), joka Jutan haasteen ruokavaliossakin on sallittu.

Menen toistaiseksi etiäpäin tällaisella ei suunnitelmaa-suunnitelmalla. 😀

5. Löysin taas itseäni kiinnostavan jutun, koska olen myöskin karpannut enemmän (ja vähemmän)aktiivisesti, mutta vasta noin, 4kk ajan. Raskaus kilot eivät tällä kertaa kadonneetkaan itsestään ja parissa kk sain painoa pudotettua 6kg, jonka jälkeen alkoi lipsuilu ja siinä olen sitten jumittanut. Vielä ne viimeiset 5kg kumittelee :/

6. Toivottavasti löydät ruokavalion, joka auttaa sua pääsemään tavoitteeseen. Kannattaisi ehkä kokeilla myös tuota Jutan Go Fat Go -haasteen ruokavaliota. Se on yllättävän tehokas. 🙂

7. Miten karppaus on edennyt?

Minä uskon enemmän siihen että elämäntapoja muutetaan pysyvästi eikä tehdä jaksottaisia diettejä. Kultasella keskitiellä pärjää mielestäni aika pitkälle, ei tule "retkahduksia" ja sen takia henkisiä morkkiksia jotka sitten vaan saa tuntemaan syyllisyyttä ja pahimmassa tapauksessa vetää koko painonhallinnan ihan kuralle.

Kävin taannoin kuuntelemassa Jukka Harjua ja Jaakko Halmetojaa. Ihan mielettömän inspiroivia tyyppejä! Siellä myös painotettiin armollisuutta ja hyvää fiilistä. Kaikki kuitenkin lähtee tasapainosta, sekä mielen että kehon, ja pahalla mielellän on huono lähteä hakemaan muuhunkaan tasapainoa.

8. Kuten jo noissa aiemmissa kommenteissa kerroinkin muutamia viikkoja sitten, en ole aikoihin enää karpannut. Ruokavalioni on ennemminkin hiilihydraattitietoista. 🙂 Ja mitään jaksottaista dieettiä en ole edes harkinnut, ihan pysyvää muutosta olen koko ajan hakenut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *